Ravinteet

Vesi (H2O) on välttämätön aine kasvien kasvulle. Sillä on lukuisia tehtäviä kasvieissa: mahdollistaa solujännityksen ja kasvun, kuljettaa ravinteita ja yhdisteitä kasvissa, toimii oleellisena osana useissa biokemiallisissa prosesseissa, kuten yhteyttäminen ja säätelee kasvin lämpötilaa.

Vesi on tärkein kasvien kasvuun vaikuttava tekijä. Se vaikuttaa sekä maassa, että kasvissa. Kuivuus tai märkyys vaikuttavat nopeasti kasvien kasvuun, joten kasvualustan rakenne, kuivatus ja kastelu luovat perustan kasvien kasvuun. Jos nämä tekijät eivät ole kunnossa, niitä ei voi kompensoida lannoituksella, kasvinsuojelulla tai muilla välillisillä toimenpiteillä.

“Happamuus” (pH) kuvaa maan vetyionien määrää eli happamuutta. Happamuus vaikuttaa ravinteiden sidoksiin maassa ja ravinneionien välillä. Ravinteiden käyttökelpoisuus, mikrobiologinen aktiivisuus ja elinvoimaisuus on keskimääraisesti parhaalla tasolla, kun kasvualustan pH on 6-7 Viljavuusanalyysin menetelmällä mitattuna. Muilla menetelmillä tulokset ovat tyypillisesti 0,5- 1pH-yksikköä alemmat.

Maan johtoluku (suolapitoisuus) vaikuttaa pH-mittausten tulokseen. Korkea maan suolapitoisuus häiritsee vesiuutolla tehtävää pH-mittausta. Enimmillään pH-tulos voi olla 0,5 yksikköä alempi, jos maan johtoluku on korkea.

Johtoluku (JL) kuvaa maan vesiliukoisten suolojen pitoisuutta. Mitä korkeampi maan johtoluku on, sitä korkeampi on maan vesiliukoisten suolojen pitoisuus.

Myöhään syksyllä tai aikaisin keväällä otettujen näytteiden tulokset ovat keskenään parhaiten vertailukelpoisia, koska silloin lannoituksen vaikutus on vähäisin

Typpi (N) on rakenneosa nukleiinihapoissa, aminohapoissa, valkuaisaineissa ja lehtivihreässä. Typpi vaikuttaa voimakkaasti juurten ja versojen kasvuun, väriin, tiheyteen, elinvoimaisuuteen, taudinkestävyyteen ja stressin sietokykyyn.

Nurmikot tarvitsevat typpeä jatkuvasti kasvuun. Typen tarve riippuu nurmikkolajista, kasvukauden lämpösummasta ja kosteusoloista.

Fosforilla (P) on tärkeä rooli energiataloudessa, aineenvaihdunnassa ja solukalvoissa. Fosforia on runsaasti siemenissä (perimä) ja fosforia tarvitaan uuteen kasvuun kasvupisteissä, juurissa ja lehdissä.

Fosforilannoituksen taso arvioidaan maa-analyysin tulosten perusteella. Fosfori sitoutuu helposti rautaan, joten fosfori- ja rautalannoitusta rautasulfaatilla ei suositella tehtäväksi samanaikaisesti tai lähellä toisiaan.

Kalium (K) säätelee kasvien vesitaloutta ja ionitasapainoa. Kalium toimii entsyyminä hiilihydraatti- ja proteiiniaineenvaihdunnassa. Kalium auttaa kasvia kestämään kylmyyttä ja kuivuutta.

Kaliumlannoituksen taso arvioidaan maa-analyysin tulosten perusteella. Savimailla on luonnostaan runsaasti kaliumia, mutta karkeilla mailla usein vain vähän. Kaliumlannoitus on syytä tehdä harkiten ja maltillisesti, sillä liian suuri lannoitus vähentä muiden kationien ottoa, esimerkiksi kalsiumin ottoa.

Kalsiumia (Ca) tarvitaan soluseinien rakennusaineena ja se vahvistaa kasvin solukkoa. Kalsium toimii myös solukalvoissa ja nestejännityksen tasapainottajana. Kasvavat kasvit tarvitsevat kalsiumia jatkuvasti vahvan solukon rakentamiseksi. Kalsiumin puutos aiheuttaa huonoa juurten ja versojen kasvua, ja heikentää vastustuskykyä tauteja vastaan.

Yksi vaikeimmista ravinteista hallita rakennetuilla, hiekkapohjaisilla kasvualustoilla, koska näiden kasvualusojen kationinvaihtokapasiteetti on alhainen. Lisäksi kalsium huuhtoutuu helposti. Kalkki on erinomainen kalsiumravinne, ja
kalkitus pienillä määrillä on suositeltavaa säännöllisesti, jos maan pH ei ole liian korkea. Kalkin hyvä ominaisuus on myös maan rakenteen parantaminen sillä kalsiumkarbonaatti ylläpitää kestävää mururakennetta. Jos kalkkia ei voi käyttää, on kipsi eli kalsiumsulfaatti erinomainen  vaihtoehto.

Magnesium (Mg) on tärkein lehtivihreän ainesosa ja se toimii entsyymien aktivoijana.

Magnesiumia on usein suhteellisesti liikaa Suomen maaperässä. Jos magnesiumia on maassa enemmän kuin kaliumia ja suhde kalsiumiin alle 10, on syytä vältää magnesiumlannoitusta ja huolehtia riittävästa kalsium ja kaliumlannoituksesta.

Rikki (S) on valkuaisaineiden, aminohappojen ja vitamiinien osa.

Rikkiä tulee yleensä riittävästi lannoitteiden mukana.  Maa-analyysien rikkiarvot kuvaavat huonosti maan rikkitilaa, eikä analyysituloksista kannata tehdä radikaaleja johtopäätöksiä.

Boori (B) tärkeä solun seinän rakenteen yntymiselle ja lujuudelle. Booria tarvitaan kasvupisteissä ja se liittyy myös sokerien kulkeutumiseen ja varastointiin.

Boorin tarve arvioidaa maa-analyysin perusteella, erityistä huolellisuutta tarvitaan, kun maan pH on yli 7.

Kupari (Cu) toimii entsyyminä ja osallistuu magnesiumin tavoin yhteyttämiseen.  Kuparia tarvitaan siementen tuottamisessa.

Kuparin tarve arvioidaan maa-analyysin perusteella.

Rautaa (Fe) tarvitaan yhteyttämisessä (viherhiukkasissa) ja typensidonnassa. Rauta on monien entsyymien osana ja rauta vaikuttaa voimakkaasti vihreään väriin.

Suomen maaperässä on luonnostaan runsaasti rautaa ja raudan puutokset ovat harvinaisia. Urheilunurmikoilla rautaa käytetään suuriakin määriä, koska se lisää vihreää väriä. Rautalannoituksissa on syytä huomioida, että se sitoo tehokkaasti fosforia käyttökelvottomaan muotoon ja suuret lannoitusmäärät suhteessa muihin ravinteisiin voivat aiheuttaa kalsiumin, mangaanin, sinkin ja kuparin puutosta. Raudan käyttökepoisuus huononee, kun pH nousee yli 7.

Mangaani (Mn) toimii useiden entsyymien aktivoijana ja se vaikuttaa yhteyttämiseen. Lisäksi mangaania tarvitaan useissa aineenvaihduntatehtävissä. Mangaani voi parantaa taudinkestävyyttä.

Mangaania on Suomen maaperässä melko niukasti ja sen riittävyyteen on kiinnitettävä huomiota.  Lannoitustarve arvioidaan  maa-analyysin perusteella. Myös  mangaanin käyttökelpoisuus  huononee kun pH nousee yli 7.

Molybdeeni (Mo) on tärkeä valkuaisaineiden muodostumisessa, typensidonnassa ja nitraattitypen pelkistyksessä ammoniumtypeksi.

Jos käytettävät lannoiteet sisältävät molybdeenia, se yleensä riittää hyvin nurmikkojen tarpeisiin.

Sinkkiä (Zn) tarvitaan useiden entsyymien aktivoijana. Sinkkiä tarvitaan nukleiinihappojen ja auksiinin (kasvihormoni) valmistuksessa.

Lannoitustarve arvioidaan maa-analyysin perusteella. Ongelmat melko harvinaisia.

Klooria (Cl) tarvitaan yhteyttämisessä veden pilkkomisessa vedyksi ja hapeksi.

Nurmilajit kestävät melko hyvin klooria ja siksi sitä on useissa nurmikkolannoitteissa. Kloorin suolaindeksi on kuitenkin korkea ja se nostaa maan suolapitoisuutta. Lisäksi kloori voi aiheuttaa polttovioituksia. Kannattaa myös huomata, että useat koristekasvit ja lehtipuut ovat kloorinarkoja. Lannoitteiden klooripitoisuutta ei tarvitse ilmoittaa tuoteselosteessa,
mutta sen voi arvioida helposti. Jos lannoite sisältää runsaasti kaliumia, mutta ei juurikaan rikkiä, se sisältää klooria.

Pii (Si) ei ole kasvinravinne, koska kasvit eivät tarvitse sitä kasvaakseen. Mutta sillä on havaittu muita hyödyllisiä vaikutuksia. Pii vahvistaa kasvin solukkoa mekaanisesti, jolloin kasvit ovat vastustuskykyisempiä taudinaiheuttajia vastaan. Pii tekee myös lehtien pinnat kovemmiksi, jolloin esimerkiksi pallo vierii paremmin viheriöllä.

Pii on vaikea aine lannoituksen kannalta. Yleensä piilannoitteita ei voi, eikä kuulu sekoittaa minkään muun yhdisteen kanssa.

Natrium (Na), Nikkeli (Ni), Vanadium (Va), Koboltti (Co) ja Kromi (Cr) ovat myös
aineita, joita kasvit ottavat pieniä määriä. Mutta nämäkään eivät ole kasviravinteita, vaan kasvit ottavat niitä pieniä määriä, jos ko. ainetta on maassa saatavana. Natrium pystyy korvaamaan osan kasvin kaliumista, mutta useimmin natriumista on enemmän haittaa kuin hyötyä.